Web-veistämön arvot

#webveistämö10years

Web-veistämö täyttää ensi vuoden syyskuussa 10 vuotta, jonka kunniaksi julkaisemme 10 blogitekstiä! Blogiteksteissä avaamme Web-veistämön historiaa sekä 10-vuotista taivalta eli mitä kaikkea matkan varrella on tapahtunut, minkälainen yritys olemme, ketä meillä on töissä sekä muita toimintaamme avaavia blogitekstejä

Svante sai kunnian kirjoittaa ensimmäisen blogitekstimme ja se on omistettu Web-veistämön arvoille. Yrityksen arvoilla tarkoitetaan niitä ohjenuoria ja periaatteita, joiden tehtävä on ohjata yrityksen ja sen työntekijöiden päivittäistä toimintaa ja johtamista. Ne toimivat hyvänä pohjustuksena myös tälle blogitekstien sarjalle, ja toivomme, että arvomme välittyvät niin blogiteksteissä kuin meidän päivittäisessä toiminnassamme.

Mistä arvomme tulevat?

Muistan vielä nuoren teekkarin turhautumisen kuunnellessani opiskelijariennoista väsyneenä TKK:n tuotantotalouden yritysvierailijaluennolla paatosta jättikorporaatioiden arvoista. Tuntui, että jokaisella firmalla arvot, missio ja visio olivat toistensa toisintoja. Olin valmis mielessäni taistelemaan näitä sanahelinöitä vastaan omassa yrityksessäni.

Nyt uuden Veistämö-vuosikymmenen (s. 2010) kynnyksellä arvot, missio ja visio ovat vihdoin loksahdelleet ajattelussani omille ansaitsemilleen paikoilleen. Kasvun ja erityisesti Riian toimiston avaamisen yhteydessä mietimme johtoryhmässä päämme puhki, miten saisimme arvokkaimman pääomamme, kulttuurimme exportattua ja importattua uuteen maahan uudelle konttorillemme.

Valitsevasta kulttuurista kumpuavat kivitauluihin hakatut arvot toimisivat mahtavana ohjenuorana kaikkien veistämöläisten päivittäisessä tekemisessä ja erityisesti johtamisessa. Tarvittiin siis nuo kivitaulut ja erityisesti niiden sisältö. 

Siispä henkilöstö pohjoisesta laivaan ja etelästä bussiin, keulat kohti Tallinnaa ja arvotyöpajaa kehiin. 

Keräsimme pienryhmissä koko henkilöstön voimin ajatuksia Veistämön vallitsevista arvoista; kirjoittamattomista pelisäännöistä sekä toiveista näihin liittyen erityisesti nyt tavoitteellisen kovan kasvun aikana. Työskentelyn jälkeen pienryhmät jakoivat ajatuksensa ja löydöksensä muun henkilöstön kanssa. Itselleni jäi kotiläksyksi löydösten yhdistäminen. Löydökset sulautuivat lopulta lähes itsestään kolmen pääarvon alle: ihmisläheisyys, avoimuus ja laatu.

Tässä ne siis tulevat… Web-veistämön arvot:

arvot

Arvo 1: Ihmisläheisyys

Asiakkaamme, työntekijämme ja kumppanimme ovat kaikki ihmisiä. Ihmisillä on mielestämme lähtökohtaisesti aina hyvät aikeet ja huikea potentiaali.

Kaikki tekemämme ratkaisut suunnitellaan aina ihmiskäyttäjille mukaviksi ja tehokkaiksi käyttää.

Haluamme pitää yllä yhteistyöympäristöä, jossa ihmisen on hyvä olla.

Arvo 2: Avoimuus

Ratkaisumme pohjautuvat avoimelle lähdekoodille ja toimintamme sen filosofiaan. Vieritämme avoimen lähdekoodin hyödyt suoraan asiakkaillemme ja kontribuoimme avoimen lähdekoodin yleisten ratkaisuiden yhteiskehitykseen.

Haastamme avoimesti asiakkaidemme näkemykset ja pyrimme aina löytää tarpeisiin sopivimmat ratkaisut.

Veistämöläisten kesken olemme avoimia yritystä ja työntekoa koskevista kiperistäkin asioista.

Arvo 3: Laatu

Olemme ylpeitä kaikista suunnittelemistamme ja julkaisemistamme lopputuotoksista.

Ratkaisumme ja ohjelmistokoodimme vastaavat aina täyttötarkoitustaan ja ovat niin tulevaisuusyhteensopivia kuin mahdollista.

Kieltäydymme käyttämästä laatukriteeriemme kanssa ristiriidassa olevia valmiita ohjelmistopalasia.

Julkaisemme jälleen ensi kuussa 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi blogitekstin Veistämöön ja sen historiaan liittyvistä häppeninkeistä ja ilmiöistä. Stay tuned! #webveistämö10years